Ei Pentuja eikä suunnitelmia lähiaikoina

Pennut myydään aina rekisteröitynä, madotettuna, sirutettuna ja jokaisella pennulla myyntihetkellä on eläinlääkärin lausunto pennun terveydestä. Myyn vain terveeksi todettuja pentuja, eli jos pennulla löytyy joku sairaus pentuetarkastuksessa, se jää kenneliin. Allekirjoitan aina jokaisen pennun kohdalla kennelliiton virallisella lomakkeella laaditun sopimuksen koiran kaupasta. Pennut luovutetaan aikaisintaan 8 viikon ikäisinä, joskus myöhemmin, riippuen pennun koosta ja henkilökohtaisesta kehityksestä, eli pienikokoiset pennut lähtevät vasta noin 10-12 viikon ikäisinä omiin koteihin.

Pentuja kasvatetaan kotioloissa, täysvaltaisina perheenjäseninä. Pennut syntyy meidän makuuhuoneessa jossa saavat myös kasvaa ensimmäiset viikot kunnes ovat tarpeeksi isoja tutustumaan muihin koiriin ja siinä vaiheessa pentulaatikko muuttaa olohuoneeseen. Pennut tottuu pienestä pitäen lapsiin, toisiin koiriin ja kissoihin. Pentuja myös sosiaalistetaan hyvin. Pennut saavat huomiota ja hoivaa ympäri vuorokauden. Pennut sekä emä saavat vain laadukasta ruokaa josta he saavat kaiken tarvittavan kasvuun ja kehitykseen. 

Uusi omistaja saa kasvattajan tuen ja opastuksen koiran koko eliniäksi. Annan jokaiselle uudelle omistajalle mukaan rotutietoa ja kirjalliset pennun hoito- ja ruokintaohjeet. Jokaisen pennun mukaan tulee pentupaketti.

Mikäli olet kiinnostunut meidän pennuista tai muuten rodusta, ota yhteyttä joko sähköpostilla viktoriavt@hotmail.com tai soita minulle puh. 0442961133. Mikäli laitat minulle s-postia, toivon että siitä löytyisi seuraava tietoa:

- Minkälaiseen tarkoitukseen pentua haluaisit ostaa ( näyttely/kasvatusmielessä vai muuten vaan kotiin lemmikiksi).

- Minkälaisiin oloihin pentu olisi mahdollisesti tulossa.

- Onko perheessä lapsia, jos on niin minkä ikäisiä.

- Onko aikaisempaa kokemusta koirista tai mahdollisesti rodusta.

Toivon, että tulet myös katsomaan pentua meille kotiin, mielellään koko perheen voimin, että yhdessä voisitte tutustua ensin. Otan myös varausmaksun, joka ei palauteta jos ostaja peruu kaupat. Varausmaksu vähennetään pennun lopullisesta hinnasta.

Myyn pentuja vain vastuuntuntoisille ihmisille ja toivon jokaiselle pennulle elinikäisen kodin. 

PELKKIIN HINTAKYSELYIHIIN EN VASTAA!

Toistaiseksi koiralukumme on täynnä ja sen takia saatan etsiä tulevaisuudessa myös hyviä sijoituskoteja lupaaville narttupennuille. 

Kennelliiton koiranomistajan peruskurssi.